Joulun odotuksen tunnelmaa...

Joulun odotuksen tunnelmaa...

perjantai 30. joulukuuta 2011

2011-12-30 Lämmittävää keittoa...

Myrskyn ja sateen lomaan lämmittävää keittoa...


SAVUPORO-JUUSTOKEITTO
250 g savuporo-Koskenlaskijaa
8 dl vettä
2 dl kermaa
1 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
mustapippuria
tuoretta persiljaa
100 g poron kylmäsavuleikkelettä

Laita kattilaan vesi ja Koskenlaskija nokareina. Anna sulaa kokonaan. Sekoita vehnäjauho ja kerma tasaiseksi ja kaada kattilaan koko ajan vispilällä sekoittaen. Anna kiehahtaa. Sekoita joukkoon kylmäsavuporo hienonnettuna. Lisää lopuksi vielä suolaa, pippuria ja persilja silputtuna.



maanantai 26. joulukuuta 2011

2011-12-24 Jouluaaton illallinen...

Jouluaattoa vietettiin perheen voimalla minun luonani. Olin loihtinut meille illallisen, joka sisälsi niin perinteisiä makuja kuin moderneja ruokia. Alkuruuaksi oli porosalaattia, joka oli muunnelma keväisestä reseptistä. Pääruoka koostui täytetystä porsaan sisäfileestä ja luumukastikkeesta, joiden kera oli perinteisiä laatikoita ja rosollia. Ruuan päätteeksi oli pienimuotoinen juustotarjotin. Ruokajuomana oli Karhun ruis-olutta, joka isän mukaan maistui ihan vaarin kaljalta...ja tottahan toki oli pöytään katettu ne jouluiset snapsit ;) Joululahjojen avaamisen jälkeen nautittiin kahvin ja konjakit "possuisen" suklaavaahdon kera :P




NELJÄNTUULEN POROSALAATTI  
1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku herneenversoa
1 kurkku   
1 punainen paprika                                 
1 lohko leipäjuustoa                           
1 pkt kylmäsavuporoa siivuina                    
1 dl lakkoja                               
kastike:                
loraus oliiviöljyä
loraus balsamiviinietikkaa
mustapippuria





TÄYTETTY PORSAAN SISÄFILEE
1 kg porsaan sisäfilettä
1-3 tl suolaa
2-4 tl ruohittua mustapippuria
täyte:
2 dl kuivattuja, liotettuja luumuja
1 omena
50-100 g pippurituorejuustoa
2 rkl tuoretta basilikasilppua
1 rkl tuoretta persiljasilppua
2 tl ruskeaa ruokosokeria

Leikkaa sisäfilee pituussuunnassa halki. Älä leikkaa filettä kahtia, vaan jätä selkäosa kiinni kuin avaisit kirjan. Levitä filee leivinpaperin päälle lämpeämään. Valmista täyte: Pieni luumut, kuori ja paloittele omena. Sekoita kaikki täyteaineet tahnaksi ja levitä täyte fileen keskelle pituussuunnassa. Kääri filee rullalle pituussuunnassa ja sido kiinni hammastikuilla tai paksulla puuvillalangalla. Ruskista rulla nopeasti kuumalla pannulla voissa joka puolelta. Hiero ruskistetun lihan pintaan suolaa ja pippuria. Työnnä paistomittari fileen paksuimpaan kohtaan ja nosta filee vuokaan, jonka pohjalla on noin sentti vettä. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla, kunnes paistomittari näyttää 75 astetta. Poista paistomittari ja kääri filee folioon jälkikypsymään. Leikkaa filee viipaleiksi ja aseta tarjolle. 


PIKANTTI LUUMUKASTIKE
4 dl lihalientä
2 dl kuivattuja luumuja
2-3 tl sokeria
½-1 tl chiliä
75 g voita
1 dl kuohukermaa
ripaus suolaa
ripaus cayennepippuria
(½ dl portviiniä)

Mittaa lihaliemi, luumut, sokeri ja chili kattilaan. Kiehauta, alenna lämpöä ja keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Lisää kattilaan voi ja soseuta saunasekoittimella. Lisää kuohukerma ja kuumenna kastike uudelleen. Tarkista maku ja lisää suolaa ja cayennepippuria. Halutessasi voi lorauttaa ½ dl portviiniä kastikkeen sekaan. Jos haluat löysempää kastiketta, lisää vettä tai kuohukermaa. Sokeri tasoittaa makuja, joten halutessasi voit lisätä hieman sitä.


PORKKANA-, LANTTU- JA PERUNALAATIKOT
Ensin mainitut olivat äidiltäni ja perunalaatikko eräältä hyvältä ystävältä...kiitokset heille :)

ROSOLLI JA KEITETYT RUUSUKAALIT
Hieman kevennystä raskaaseen ateriaan ;)

JÄLKKÄRI-JUUSTOTARJOTIN
Juustot kuuluu jouluun...




SUKLAAVAAHTO
200 g taloussuklaata
50 g voita
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa

Sulata suklaa ja voi. Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa keltuaiset suklaa-voi-seokseen, jolloin saat kiiltävän seoksen. Vatkaa kuohukerma sekä valkuaiset vaahdoksi eri kulhoissa. Lisää vaahdot suklaa-seokseen varovasti käännellen. Laita suklaavaahto tarjoiluastioihin ja nosta jääkaappiin.



perjantai 23. joulukuuta 2011

2011-12-23 Aamiaiskori joululahjaksi...

Tein vanhemmilleni aamiaiskorin joululahjaksi. Kori koostui kahvista, tuoremehusta, pullosta Fresitaa, itsetehdystä myslistä, itsetehdyistä tavallisista croissantteista sekä suklaa-croissanteista. Lisäksi heittelin koriin niitä aina hyviä joulupukki-karkkeja :)




MARJAINEN MYSLI
6 dl kaurahiutaleita
1,5 dl pekaanipähkinöitä
1 dl manteleita
3/4 dl auringonkukansiemeniä
3/4 dl kurpitsansiemeniä
1 dl kuivattuja mansikoita
1 dl kuivattuja mustikoita
1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl fariinisokeria
1,5 dl vaahterasiirappia
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 rkl vanilja-aromia
3/4 dl öljyä

Sekoita hiutaleet, pähkinät, mantelit ja kuivatut marjat keskenään. Sekoita toisessa kulhossa fariinisokeri, siirappi, öljy ja mausteet. Kaada kuivien aineiden joukkoon ja sekoita huolellisesti. Levitä pellille leivinpaperin päälle ja paista uunissa 150 asteessa 30 - 40 minuuttia.


Croissantit paistoin tölkkitaikinasta. Osaan laitoin sisään suklaa-pähkinätahnaa :P




RAUHALLISTA JA 
MAUKASTA JOULUA 
KAIKILLE :)

2011-12-22 Joulun odotusta...

Joulun odotuksen viime hetkillä kokkasin täytettyjä patonkeja...joululahjavalvojaisia en voinut pitää, sillä lahjat ovat olleet paketissa jo aikoja sitten :)

TÄYTETYT PATONGINPUOLIKKAAT
1 kpl patonkia
ketsuppia
kylmäsavuporoleikkelettä
mozzarellaa
tomaatteja
pizzajuustoraastetta

Leikkaa patonki pituussuunnassa kahdeksi osaksi ja sen jälkeen halkaise palat puoliksi. Levitä ketsuppia patongien päälle ja lado poronleikkeleet, mozzarellasiivut ja tomaattisiivut patongille. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista patonkeja 200 asteessa noin 10 minuuttia.


sunnuntai 18. joulukuuta 2011

2011-12-10 Joululahjaksi...

KONJAKKISINAPPI
2 dl sinappijauhetta
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 prk kuohukermaa
½ dl viinietikkaa
1 rkl ruokaöljyä
loraus konjakkia

Sekoita ainekset kattilassa ja kuumenna seosta, kunnes se kiehahtaa. Mausta lorauksella konjakkia ja purkita.

lauantai 10. joulukuuta 2011

2011-12-05 Suklaa-minttumaljat


                                                                                                                                                                                                                                                           
Pikkujouluillalliselle tein suklaa-minttumaljat, jotka tosin meinasi jäädä pelkiksi suklaamaljoiksi, kun likööripullon korkki pyöri vaan paikoillaan...noh, tonkien kanssa se sitten lopulta aukesi ;)

SUKLAA-MINTTUMALJAT
3 dl kuohukermaa
150 g rahkaa 
25 g tomusokeria
1 rkl minttulikööriä tai minttuaromia
175 g tummaa suklaata 

Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon rahka ja tomusokeri. Siirrä kolmannes seoksesta pieneen kulhoon ja sekoita siihen minttulikööri tai -aromi. Sekoita toiseen seokseen sulatettu tumma suklaa. Kerrosta minttu- ja suklaaseoksia vuorotellen jälkiruokamaljoihin.

perjantai 2. joulukuuta 2011

2011-12-02 Katkarapuleipiä...

Seurasin sivusta viime lauantaina, kun kaveri herkutteli katkarapuleivällä poiketessamme eräällä huoltoasemalla...niinpä tein nyt itse sellaisia...



KATKARAPULEIVÄT
2 siivua paahtoleipää
margariinia tai tuorejuustoa
salaatinlehtiä
kurkkuviipaleita
tomaattilohkoja
majoneesia
2 kananmunaa
1 pss katkarapuja
sitruunalohkoja tai sitruunamehua

Sulata ja valuta katkaravut siivilässä. Voitele paahtoleivänsiivut kevyesti. Laita leivälle salaatinlehtiä. Leikkaa munat siivuiksi. Laita munansiivut löysästi salaatin päälle. Pursota majoneesia ja kaada katkaravut keoksi päälle. Purista sitruunamehua päälle. Korista leipä vielä tomaatilla ja kurkulla.

torstai 24. marraskuuta 2011

2011-11-22 Masaliisaa...

Piti taasen leipoa töihin...

MASALIISA
(uunipellillinen)
4 kananmunaa
4 dl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
4 tl vaniljasokeria
5 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
300 g sulatettua margariinia
3 dl maitoa
kuorrutus:
n. ½ pkt tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
5 rkl sulatettua margariinia
5 rkl vahvaa kahvia

Sulata rasva ja anna sen jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuivat aineet vuorotellen maidon ja rasvan kanssa. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle  uunipellille. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä. Sulata rasva kuorrutusta varten.Lisää muut aineet koko ajan sekoittaen. Levitä kuorrutus. Ripottele pinnalle runsaasti nompparelleja.


2011-11-19 Voitaikinasta...

Tänään tuli lisää synttärivieraita ja tekaisin voitaikinasta pizzaa ja joulutorttuja. Lisäksi tarjolla oli eilisestä jäänyttä suklaaunelmatäytekakkua.

PIZZAA VOITAIKINASTA
1 pkt voitaikinalevyjä
Täyte:
tomaattimurskaa
kinkkusuikaleita
tomaattia
ananaspaloja
valkosipulia
juustoraastetta
TAI
tomaattimurskaa
salamisuikaleita
tomaattia
suolakurkkua
valkosipulia
juustoraastetta

Sulata voitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa levyt puoliksi. Levitä täytteet levyille ja paista ne uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

2011-11-18 Vuosi vierähtänyt...

Taas on vuosi vierähtänyt ja piti juhlistaa syntymäpäivää. Syntymäpäivä ajoittui perjantaille, enkä työviikon ja muutenkin kiireisen viikon jälkeen jaksanut kokkailla, joten tyydyin laittamaan tarjoiluksi herkullisia juustoja. Kahvin kanssa nautittiin oikeaa suklaafriikin täytekakkua kruunattuna margarita-kynttilöillä :P


SUKLAAUNELMATÄYTEKAKKU
kakkupohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
täyte:
4 kpl liivatelehteä
200 g taloussuklaata
½ dl konjakkia
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
½ dl sokeria
1 rs maustamatonta tuorejuustoa
kostutus:
2 dl appelsiinituoremehua
kuorrutus:
100 g taloussuklaata
2 dl kuohukermaa
pinnalle:
suklaalastuja

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun, tasapohjaiseen, esimerkiksi irtopohjavuokaan (halkaisija 24 cm). Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä.

Pane liivatelehdet 5 - 10 minuutiksi kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa. Liota vedestä puristetut liivatelehdet kuumennettuun konjakkiin. Vatkaa kerma vaahdoksi. Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa valkuaiset napakaksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää keltuais-juustoseokseen sulatettu suklaa ja konjakkitilkkaan liotetut liivatelehdet. Sekoita lopuksi joukkoon kerma- ja valkuaisvaahdot.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan (itse sain halkaistua kakun vain puoliksi) ja kostuta appelsiinitäysmehulla. Vuoraa kakkuvuoka reunoilta leivinpaperilla, ellet käytä irtopohjavuokaa. Aseta kansilevy vuoan pohjalle. Levitä sille puolet suklaa-juustotäytteestä. Nosta keskimmäinen levy paikoilleen ja levitä sen päälle loput täytteestä. Nosta päällimmäiseksi pohjalevy. Anna kakun hyytyä viileässä mielellään yön yli.

Kuorrutusta varten sulata suklaa vesihauteessa ja vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kermavaahtoon sulatettu suklaa. Kumoa kakku tarjoiluvadille ja levitä suklaa-kermavaahto. Leikkaa suklaasta lastuja perunankuorima- tai juuresveitsellä. Ripottele suklaalastut kakun pinnalle.



lauantai 12. marraskuuta 2011

2011-11-12 Joulun odotusta...

Joulu sen kun lähestyy ja halusin kokeilla sitä silmällä pitäen perunagratiinia. Sen seuraksi olisin halunnut leivitettyjä porsaan pihvejä, mut Prismassa ei jostain syystä ollut kuin wienerleikkeitä, joten ostin niitä. Kastikkeeksi ruualle tein sienimuhennoksen. Ja se rosolli jäi vahingossa ostamatta, vaikka se kuinka jo maistui suussa ja olisi tuonut hiukan väriä ja kasviksia lautaselle. Ja jälkkäriksi joulun odotuksen ensimmäinen joulusiideri :D




PERUNAGRATIINI
8-10 (n. 1 kg) perunoita
2 kpl sipulia
oman maun mukaan valkosipulia
n. 3/4 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria rouhittuna
150 g emmental-mozzarellajuustoraastetta
2 prk ruokakermaa

Leikkaa kuoritut perunat (itse käytin Pirkan pestyjä perunoita, joten en kuorinut niitä, pesin vain) ja sipuli ohuiksi viipaleiksi. Lado peruna- ja sipuliviipaleet voideltuun, laakeaan vuokaan kerroksittain. Ripottele väliin ja pinnalle juustoraastetta (ripottelin joukkoon eilisestä juustokeitosta jäänyttä homejuustomuruja), valkosipulin viipaleita, suolaa ja pippuria. Kaada vuokaan ruokakermaa ja kypsennä gratiinia 200 asteen uuninlämmössä alatasolla noin tunti.


SUPPILOVAHVEROMUHENNOS
1 l suppilovahveroita
3-4 rkl voita
1 pieni sipuli
3 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
2 dl ruokakermaa
3/4 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Kuumenna puolet rasvasta pannulla ja paista siinä hetken aikaa paloiteltuja sieniä, kunnes ne menevät kasaan ja mahdollisesti niistä irtoava neste haihtuu. Lisää loput rasvasta sekä kuorittu, hienonnettu sipuli ja jatka paistamista, kunnes sipuli on kuullottunut. Ripottele jauhot joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää vesi ja sekoita, kunnes muhennos paksunee ja on sileää. Lisää kerma parissa erässä (laitoin tällä kertaa Valion kolmen sipulin ruokakermaa) ja anna kiehua hiljalleen 10 - 15 minuuttia. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

perjantai 11. marraskuuta 2011

2011-11-11 Lämmittävää keittoa...

Työviikon jälkeen oli hyvä kokata sienikeittoa. Käytin keittoon pakastimessa olevia suppilovahveroita, jotka olin ottanut sulamaan edellisenä iltana...



SUPPILOVAHVEROKEITTO
(4 annosta)
n. 1 l suppilovahveroita
1 kpl sipuli
2 rkl voita
3/4 dl vehnäjauhoja
7 dl vettä
3/4 tl suolaa
1 dl sinihomejuustomuruja
2 rkl ketsuppia
mustapippuria
2 dl ruokakermaa
1 dl persiljaa hienonnettuna

Paloittele puhdistetut sienet ja hienonna kuorittu sipuli. Pane sienet pinnoitettuun kattilaan ja kuumenna, kunnes sienten neste on haihtunut. Lisää rasva ja sipulit. Kuullota. Ripottele jauhot kattilaan. Lisää vesi ja suola. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin 5 minuuttia. Mausta sinihomejuustolla, ketsupilla ja pippurilla. Lisää kerma ja persilja. Kuumenna, mutta älä enää keitä. Tarjoa leivän kanssa.    


Ja jälkkäriksi hieman erilaisia räiskäleitä...
RAHKARÄISKÄLEET 
(6 annosta) 
1 prk maitorahkaa
3 kpl kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja

Notkista kulhossa rahka ja sekoita joukkoon kananmunat. Lisää sokerit ja jauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Paista letut rasvassa ohukaispannulla miedolla lämmöllä molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Siivilöi pinnalle tomusokeria ja tarjoile marjojen tai hillon kanssa.


lauantai 5. marraskuuta 2011

2011-11-05 Isäinpäivänkakku...

Meillä vietettiin isäinpäivää jo pyhäinpäivänä, jolloin äitini laittoi ruuaksi piknik-paistia ja valkosipuliperunoita. Itse tekaisin jälkkäriksi kinuskitäytekakun....elämäni toisen täytekakun, ja pitää todeta, että oli parempi kuin ensimmäinen...




KINUSKINEN TÄYTEKAKKU
Kakkupohja:

Vuoan halkaisija: n. 24 cm (itsellä oli hiukan isompi vuoka, joten halkaisin kakun vain kerran kahtia)

3 dl vehnäjauhoja
1-2 tl leivinjauhetta
4 munaa
2 dl sokeria
1 dl kiehuvaa vettä



Voitele ja korppujauhota 24 cm suuruinen vuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään.Varaa munien ja sokerin vaahdotukseen hyvin iso kulho, koska veden ansiosta munat ja sokeri vaahtoutuvat todella paljon. Laita vaahdotusta aloittaessasi vesi kiehumaan. Muna-sokerivaahto on valmista, kun vatkaimella/nuolijalla tekemäsi kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan. Kaada oikea määrä vettä mitta-astiaan ja lisää vesi siitä pienissä (15-20) erissä jatkaen vatkaimella sekoittamista täydellä teholla. Siivilöi tämän jälkeen jauhoseos munavaahtoon pienissä erissä varovasti nuolijalla käännellen.Kaada taikina vuokaan. Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 30 min. Suojaa pinta jonkin ajan kuluttua alumiinifoliolla, jotta se ei tummu liikaa. Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen.



Kostutus:
2 – 2 ½ dl maitoa
1 ½ tl vaniljasokeria

Täyte:
Piltin mustikkasose ja 
vaniljavaahto:

4 rkl sokeria
4 rkl perunajauhoja
5 dl kevytmaitoa
2 keltuaista
1 vaniljatanko

3 dl kuohukermaa

n. 1 dl vaniljakreemijauhetta


Sekoita sokeri ja perunajauhot kattilassa. Lisää joukkoon maito pienissä erissä sekoitellen. Vatkaa joukkoon keltuaiset. Halkaise vaniljatanko ja lisää puolikkaat kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se pulpahtaa. Poista vaniljatangon puolikkaat. Anna kiisselin jäähtyä.


Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä vaniljakastikkeen kanssa. Lisää seokseen vaniljakreemijauhetta, kunnes se on riittävän jämäkkää pohjan päälle levitettäväksi.


Kinuskikuorrutus:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Laita ainekset teflon-pintaiseen kattilaan. Kuumenna, kunnes seos kiehuu. Alenna lämpöä keskiteholle ja jatka keittämistä välillä sekoitellen n. 15-20 minuutin ajan. Kinuskin tulee kiehua koko ajan – mutta maltillisesti.

Kermapursotukset:
2 dl kuohukermaa
1 ½ rkl vaniljakreemijauhetta
50 g hasselpähkinärouhetta



tiistai 25. lokakuuta 2011

2011-10-25 Suppilovahveroita yllin kyllin...

Sain suppilovahveroita yhdeltä työkaveriltani...yritin puhdistaa ne parhaani mukaan, mutta taisi jäädä hiukan sattumia...Herkuttelin tekemällä leivät Vaasan saaristolaispaloista, sipaisusta margariinia, mojovasta palasta kylmäsavulohta ja paistetusta suppilovahveroista...nam :P


sunnuntai 23. lokakuuta 2011

2011-10-22 Texmexiä...

Mieleni teki jotain texmex-ruokaa ja päätin kokkailla texmex-jauhelihaperunoita. Ohjeen tähän olen ottanut Pirkan ruokalehdestä, joten olen käyttänyt ohjeessa pitäytyen Pirkan salsoja, mut kaipa tähän käy yhtä hyvin muutkin salsat :)

TEXMEX-JAUHELIHAPERUNAT
(4 annosta)
450 g lohkoperunoita (pakaste)
400 g naudan jauhelihaa
1 kpl sipuli
1 prk salsakastiketta
1 prk juustokastiketta
tomaatteja
punasipulia
jalopeno-viipaleita

Valmista perunat uunissa pakkauksen ohjeen mukaan. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Hienonna sipuli ja lisää se jauhelihan joukkoon pehmenemään. Mausta suolalla ja salsadipillä. Hauduta noin 5 minuuttia. Kuutioi tomaatit ja punasipuli. Jaa perunat syville lautasille. Annostele päälle jauhelihaseos. Viimeistele annokset juustodipillä, tomaatilla, sipulilla ja jalapenoviipaleilla.


lauantai 15. lokakuuta 2011

2001-10-15 Sähköt piharakennukseen...

Ystäväperhe tuli kylään ja samalla saatiin sähköt piharakennukseen :) Kahvin rinnalle olin kokkaillut broileripiirakkaa ja porkkanatorttua...


BROILERIPIIRAKKA
1 pkt piirakkapohjataikinaa (pakaste)
täyte:
1 pkt hunajamarinoituja broilerinsuikaleita -> paistetaan paistinpannulla
2 kpl päärynöitä
150 g aura-juustoa
½ ruukku basilikaa
250 g mozzarellaa
2 kpl tomaattia
150 g juustoraastetta

Paistetaan 200 asteessa n. 45 minuuttia. Kannattaa laittaa piirakkavuoka uunipellille, jossa on leivinpaperi, sillä piirakka todennäköisimmin tulee yli vuoasta.




PORKKANATORTTU
(uunipellillinen)
10-14 (700g) porkkanoita
6 kananmunaa
6 dl sokeria
3 dl öljyä
7 dl vehnäjauhoa
4 tl kanelia
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
kuorrutus:
100 g margariinia
2 rs maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää öljy ja porkkanaraaste. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuodatulle uunipellille. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Anna pohjan hieman. Sulata rasva kuorrutusta varten ja sekoita joukkoon muut ainekset (tomusokeri kannattaa siivilöidä, ettet kuorrutus mene kokkareiseksi). Levitä kuorrute porkkanakakun pinnalle. Koristele halutessasi esimerkiksi pähkinärouheella tai strösseleillä.


perjantai 14. lokakuuta 2011

2011-10-08 Lohturuokaa...

Päätin kokkailla itselleni lohturuokaa, sillä sain eilen antibioottikuurin...kokattavaksi valitsin pesto-mozzarellapastan ja suklaisen omena-kaurahyveen...ja ruokajuomaksi kivennäisvettä ;)


PESTO-MOZZARELLAPASTA
(2 annosta)
ravioli-tuorepastaa (mozzarella-tomaatti-basilika)
n. ½ dl vihreää pestoa
1 pkt buffala-mozzarellaa
250 g kirsikkatomaatteja
2 rkl pinjansiemeniä
parmesaanijuustoa raastettuna
tuoretta basilikaa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita joukkoon pesto. Kaada pasta lämmitettyyn tarjoilukulhoon. Revi mozzarella ja puolita kirsikkatomaatit. Lisää ne pastan päälle. Ripottele pinnalle pinjansiemeniä, parmesaania ja tuoretta basilikaa.





SUKLAINEN OMENA-KAURAHYVE
(8 annosta)
1 kg omenoita
1 tl kanelia
kuorrutus:
75 g voita tai leivontamargariinia
5 dl kaurahiutaleita
½ dl sokeria
½ dl siirappia
2 rkl kaakaojauhetta
seuraksi:
1 tlk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Kuori ja lohko omenat. Laita omenalohkot uunivuokaan ja mausta ne kanelilla. Sekoita pehmeän rasvan joukkoon muut kuorrutuksen ainekset. Levitä kauraseos omenoiden päälle ja painele se lusikalla tasaiseksi, tiiviiksi kerrokseksi. Paista 225 asteessa 20-25 minuuttia. Tarjoa lämpimänä vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.